perjantai 6. lokakuuta 2017

Mediataide

Mediataide on taidetta, jossa taiteen toteuttamisessa käytettyä välinettä pidetään merkittävänä osana teoksen viestiä.




Julius 05.08.2015

Tässä kuvassa olin juuri synnyttänyt rakkaan pienen poikani vähän yli 2 vuotta sitten. Hänellä oli painoa 3 kiloa ja 74 grammaa ja pituutta oli 50 senttimetriä. Kuvassa on viesti vastasyntyneen lapsen viattomuudesta, haavoittuvuudesta, pienuudesta ja suloisuudesta. Kuvassa on myös viesti ilosta, kun saa pitää omaa lastaan vihdoinkin sylissään. <3

Kuvalla pystyin viestimään läheisilleni, että olin saattanut pienen pojan maailmaan ja pystyin näyttämään heille kuinka suloinen hän on, se oli hyvin tärkeä kuva kaikille.

Kiitos, että luitte. :)

- Supsukka

torstai 5. lokakuuta 2017

Vlogi ja vloggaajat

Vlogi on kuin päiväkirja mutta videona jota jaetaan esim. YouTubessa, josta kaikki voivat katsoa ja kommentoida. Vlogissa ihminen kertoo päivästään, viikostaan, kuukaudestaan tai vuodestaan tai mielipiteensä jostain asiasta.

Kymmenen vlogisanaa:

1. Vlogata = nauhoittaa vlogivideota, ylläpitää vlogia.

2. Vloggaaja = henkilö tai ryhmä joka nauhoittaa ja julkaisee vlogia

3. Vlogipostaus = uusi video vlogiin.

4. Vlogosfääri =  vlogeista ja niiden välisistä viittauksista muodostuva verkosto.

5. Vlogipalvelu = palvelu, joka tarjoaa vlogiohjelmiston asiakkaidensa ja käyttäjiensä käyttöön.

6. Kategoria = määritelmä mihin aiheisiin vlogivideot liittyvät.

7. Kohderyhmä = katsojat, joille vlogia nauhoitetaan.

8. Mobvlogi = verkkosivusto, jossa yksi tai useampi käyttäjä voi julkaista videoitaan jollakin                   mobiililaitteella.

9. Mobiilivloggaus = vlogin nauhoittamista mobiililaitteella.

10. RSS =  XML-muotoinen, ohjelmallisesti luettava syndikointiformaatti uutsisotsikoiden, vlogivideoiden tms. julkaisemiseen. Mahdollistaa verkkosivujen ja siten myös vlogien seuraamisen siten, että tieto sivulla tapahtuneista muutoksista "työnnetään" käyttäjälle.


Vlogi: Dave Cad

Vlogia pitää Dave Cad- niminen englantilainen mies, joka on kihloissa Cat Peterson- nimisen suomalaisen vloggaajan kanssa. Dave on alle 30- vuotias, ruskeahiuksinen, sinisilmäinen ja pisamanaamainen nuori mies, jolta ei puutu halua kokea ja kokeilla aina jotain uutta.

Vlogissaan Dave kertoo kokemuksistaan Suomesta, opettelee suomea, reagoi suomalaiseen musiikkiin, maistelee suomalaisia ja muita ulkomaalaisia ruokia, nameja ja juomia ja tekee pieniä vlogihaasteita.

Vloggaajana Dave edustaa kokeilunhaluista, seikkailunmielistä, uutta oppivaa, rentoa, hetkestä nauttivaa maailmankuvaa.Hän pitää arvossa hyvää ruokaa, suomalaisia tapoja ja suomalaisuutta.  
Hän on esimerkkinä siitä, että elämässä kannattaa kokeilla aina jotain uutta ja pienistäkin asioista ja hetkistä pitää nauttia.

Hän julkaisee yhden videon viikossa ja kolme videota kuukaudessa.

Suosittelen vlogia ihmisille, joilta on mennyt elämänhalu, jos se inspiroisi heitä kokeilemaan jotain uutta ja suosittelen vlogia myös kaikille ihmisille, joista on mukava katsoa toisen reaktioita ruokiin, juomiin tai suomalaiseen musiikkiin, sillä se saa heidät nauramaan ja suosittelen myös vlogia kaikille matkaintoilijoille, sillä siitä voi saada inspiraatiota ja ideoita matkoihin.


Videon esittely

Videon nimi: Irtokarkki taste test part 1

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=3oPATfD2RLw

Kyseisessä videossa Dave maistelee suomalaisia irtokarkkeja ja kertoo mielipiteensä niiden mausta. Videossa käy ilmi, ettei hän pidä lakritsista, salmiakista, suolaisista eikä kirpeistä karkeista mutta silti päältään suolaisen salmiakkinen, sisältään marjainen, pitkä ja pyöreä karkki oli hänen suosikkinsa kaikista. Hän myös piti kaikista suklaisista karkeista.

Valitsin kyseisen videon, sillä minusta on mukavaa katsoa kun ulkomaalainen maistelee suomalaisia irtokarkkeja ja kertoo mielipiteensä niistä. Minusta on myös hauskaa katsoa hänen ilmeitään kun tulee jokin maku josta hän ei pidä, sillä hän vääntää naamaansa hauskasti.


Dave Cad- vlogin hyvät ja huonot puolet

Hyvät puolet:

- Matkailuun ja uusien asioiden kokeilemiseen innostaminen
- Kulttuurierojen näyttäminen
- Suomen ja suomalaisten arvostaminen
- Hauskuuttaminen
- Elämänilo

Huonot puolet:

- Liika makeisten syönti
- Epäterveellisten elämäntapojen näyttäminen

Kiitos, että luitte. :)

- Supsukka

perjantai 22. syyskuuta 2017

Video kännykän käytöstä

Kyseinen video jonka katsoin, kertoi kännykän käyttämisestä eri tilanteissa ja miltä ne vaikuttavat ulkopuolisen silmissä.

Kiinnitin erityisesti huomiota Walking Dead- tapahtumaan meneviin nuoriin ja ihmettelin miksi pääosassa oleva nuori mies nauroi heille, sillä luulin ensin että he olivat oikeasti loukkaantuneita.

Videolla mielestäni tavoitellaan ymmärtämistä siihen miten paljon me kännyköitä käytämme ja myös siihen, ettei kaikki ole sitä miltä aluksi näyttää. Videolla myös yritetään näyttää kännyköiden hyviä puolia esim. videopuhelut, mikä hieman huolestuttaa minua, sillä me käytämme kännyköitä jo muutenkin liikaa.

Ainoat yhteiskunnalliset teemat mitä minä näin videolla oli maahanmuuttajat ja homoavioliitto.

Muiden älypuhelinten käyttö voi ärsyttää esim. kävelytiellä jos joku siesoo itsesi tiellä tai jos joku ei huomaa sinua ja meinaa törmätä sinuun.

Kun netti on aina taskussa voi esim. katsoa karttaa tai lähettää suloisen kuvan nettiin kun on juuri mennyt naimisiin.



Minä käytän päivittäin Whatsapp- sovellusta, että saan ystäviäni kiinni ja käytän sitä sosiaalisuuden tarpeeseeni. Käytän myös My Little Pony: Magic Princess- pelisovellusta ajanvietteenäni ja käytän sitä huvituksen ja fanituksen tarpeeseeni. Käytän YouTube- videosovellusta ajanvietteenäni ja käytän sitä myös huvituksen tarpeeseeni.

Kiitos, että luit ajatukseni videosta. :)

- Supsukka

torstai 21. syyskuuta 2017

Media

Minä: Media...media... mitä moinen sana tarkoittaa? Mitä tehtäviä sillä on? Kuinka paljon me suomalaiset sitä käytetään? Kuinka, mitä, missä, täh? AAARGH!

Viisas minä: Niin paljon kysymyksiä mutta onneksenne voin vastata niihin ja antaa uutta kiinnostavaa tietoa mediasta.

Minä: No, mitä se media tarkoittaa? En koskaan oo tiennyt sen koko tarkoitusta.

Viisas minä: Minäpä kerron. Media tarkoittaa viestintäkanavia tai viestinvälittäjiä mutta asianyhteydestä riippuen sana media voi myös tarkoittaa viestinnän kenttää yleisesti, tiettyä viestintämenetelmää esim. internet tai televisio, tiettyä viestimuotoa esim. teksti tai kuva tai yksittäistä media-alan yritystä tai hanketta.

Minä: Mitkä median tehtävät on? Ei se voi vaan seisoskella ja pyöritellä peukaloitaan.

Viisas minä: Median tehtävinä on tiedottaa ihmisille asioista esim. uutisilla tai dokumenttiohjelmilla, tarkkailla asioita esim. kommentteja julkisuuden henkilöistä tai kansalaisia koskevista päätöksistä, perinteidemme esim. koulu-tv:n ja elokuvaklassikoiden säilyttäminen ja viihdyttäminen TV-ohjelmilla, elokuvilla ja visailuilla.

Minä: Kuinka paljon me suomalaiset sitä keskimäärin käytetään päivässä? Minä en ainakaan käytä paljon... (katsoo muualle)

Viisas minä: Me suomalaiset vietämme paljon aikaa medioiden parissa esim. lapsiperheellinen 25-54-vuotias mies viettää medioiden parissa keskimäärin 7 tuntia ja 40 minuuttia, kun taas vastaavan ikäinen nainen joka elää samanlaisessa elämäntilanteessa viettää vain noin 6 tuntia.

Minä: Suomalaisesta mediasta puheen ollen, mitkä mahtaa olla meidän suurimmat mediayritykset?

Viisas minä:  Antakaas kun kerron. Suomen suurimmat mediayritykset on: Alma Media, Sanoma Media Finland, Yleisradio, MTV, TS-yhtymä ja Otavamedia.

Minä: No, mistä sitten nämä mediayritykset saa rahansa?

Viisas (hieman turhautunut) minä: Meistä mediankäyttäjistä tietenkin! Mitä enemmän me käytämme mediaa esim. vaikka katsomme My Little Ponya Netflixistä, sitä enemmän mediayritykset saavat rahaa, koska silloin se myy! Kröhöm... Anteeksi. Mediayritykset saavat rahaa myös mainostilan ostajilta ja muilta yhteistyökumppaneiltaan.

Minä: Mitä median keskittyminen tarkoittaa?

Viisas minä: Median keskittyminen tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat niin tottuneet mediaan että siitä on tullut heille tavallinen viestintäkeino. Tästä pitäisi olla kuitenkin huolissaan sillä ihmiset eivät enää juttele kasvotusten vaan esim. kännyköiden ja tietokoneiden välityksellä.

Minä: Miten Yleisradio poikkeaa muista medioista?

Viisas minä: Hmmm...Yleisradio on Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva valtakunnallinen viestintäyhtiö, muut mediat eivät ole.

Minä: Mitä tarkoittaa median viihteellistyminen?

Viisas minä: Median viihteellistyminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että me ihmiset olemme alkaneet käyttämään mediaa viihteen lähteenämme. Tästäkin pitäisi kuitenkin olla huolissaan sillä me ihmiset emme käy enää ulkona, varsinkaan lapset jotka todella tarvitsevat ulkoilmaa. Me myös keskitymme liikaa lehtijuttuihin että me melkein unohdamme oman elämämme esim. luemme jutun Jari Sillanpään huumerikoksesta ja keskitymme vain siihen vaikka meidän pitäisi keskittyä esim. lastemme hienoihin piirustuksiin.

Minä: Minulla on vielä yksi kysymys. Mitä tarkoittaa median kaupallistuminen?

Viisas minä: Oikein hyvä kysymys ja minulla on siihen hyvä vastaus. Median kaupallistuminen tarkoittaa sitä että media alkaa täyttyä kaiken maailman mainoksilla ja kaikenlaisilla erilaisilla keinoilla myydä heidän tuotteitaan. Se tarkoittaa myös sitä, että median eri palvelut alkavat ottaa maksua erilaisista tuotteistaan esim. Ruudussa jos tilaat Ruutu+ palvelun, saat nähdä uusimmat jaksot ennakkoon. Tästä olen kuitenkin huolissani, sillä jos lapset katsovat Youtubesta videota ja se alkaa mainostaa jotain lapsille sopimatonta, silloin lapsen viattomuus on mennyttä. Lapset viettävät muutenkin liikaa aikaa mediassa vaikka heidän pitäisi olla lapsia, leikkiä pikkuautoilla tai barbeilla ja juosta ulkona villinä ja tehdä suloisia hiekkakakkuja.

Minä: Miten sinä tiesit kaiken tuon?

Viisas minä: Ömm...pitää mennä (jättää läppärin auki ja juoksee pakoon)

Minä: Sinä senkin! Luulin, että tiesit tuon kaiken! %&#!&%!#!!!! (lähtee juoksemaan perään nyrkit pystyssä).

Kiitos, että luit kiinnostavan keskustelun itseni ja mielikuvitus Viisas itseni kanssa.

- Supsukka




Mediataide

Mediataide on taidetta, jossa taiteen toteuttamisessa käytettyä välinettä pidetään merkittävänä osana teoksen viestiä. Julius 05.08.2...